On vuosi 2119. Nimeni on Amelia ja kävelen kohti yhtä maailman mahtavimmista taidonnäytteistä, häikäisevän suurta avaruusalusta nimeltään S/s aXiom, jonka on tarkoitus viedä salattu prosentti väestöstä turvaan. Näen ympärilläni sekalaisen joukon teinejä ja nuoria aikuisia. Jonot haastatteluihin ovat pitkät, ja ilmassa on toiveikkuutta ja epävarmuutta. Kukin valtio on valinnut kokelaansa salatuin metodein ja lähettänyt omat ehdokkaansa tänne. Pelastuksen ovelle, uuden sivilisaation perustajiksi. Jotkut epätoivoiset yksilöt ovat jopa tulleet tänne omin neuvoin, toivovat voivansa livahtaa alukselle kuulumatta valittuun prosenttiin. He eivät tule onnistumaan. Itse kuulun aluksen henkilökuntaan ja tehtäväni on kaitsea kokelaita. Katsoa, että he noudattavat laadittuja lakeja aluksella eivätkä suotta ryhdy tekemään muutosta ympärilleen ennenaikaisesti.
Tunnen itse jo tiettyä etäisyyttä katsellessani haastateltavien jonoja. Minua on valmennettu tehtävääni varten vuosia. Aina siitä asti, kun Maan johtajat viimein suostuivat uskomaan filosofeja ja tieteilijöitä siitä, että maailmanloppu on vääjäämätön. Planeetta jalkojemme alla alkoi rapistua. Luonnonkatastrofi seurasi toista, nälänhätä ja taudit kasvoivat voimissaan, kyseenalaiset uskonlahkot saivat toivottomuuden keskellä jalansijaa sielläkin, missä maailmanlopputeorioille oli aiemmin vain naurettu. Kaikki eivät edelleenkään usko, eikä ihmekään. Jos tuho ei ole tarpeeksi lähellä, voiko etuoikeutettu kansalainen todella ymmärtää uhkaa? Hiekka valuu tiimalasissa ja hupenee. Ihmiskunnan kohtalo tulee pian lepäämään pelastettujen kokelaiden varassa, sillä he ovat jo valovuosien päässä aurinkokunnastamme, kun Maa lopulta antaa periksi.
Lue lisää: Maailma